Sunday, September 8, 2013

Kuulokkeet

Varmaan noin vuosi sitten kaveri tuli pyytämää erään idean toteutusta. Minähän tästä innostuneena kokeilin monen moista. Eikä siitä meinannut tulla mitään. Muoto oli jotenki hankala ja kuitenkin tosi yksinkertane. Muutaman kerran meinasin jo luovuttaa. Kaveri aina välillä kysyi että joko olis valmista, ei ollu. Sitten sain ahaa-elämyksen ja sain toisen valmiiksi. Siihen tyssäsi koko homma. Vaikka koko oli tosi pieni ei vaan löytyny intoa tehdä toista. Ja nyt se sitten tapahtui. Tsadam, valmista!



 Kuulokkeen korvalaput
Lanka: Novita Wool
Koukku: 3
Ohje: oma pää
Väri on oikeasti iha se Woolin normi punanen. Kamera teki tepposia.

Ja nämä päätyvätkin tänään säilykkkeiksi. Vielä jäi muutama kurkku leivän päälle laitettavaksi kasvamaan köynnökseen ja vielä siellä on muutama iso kesäkurpitsan kukka ja muutama raakile tuloillaa. Katotaa kerkeevätkö kasvaa. Jostain luin että kesäkurpitsaa voi pakastaa, ajattelin sitten niillä viimisillä kokeilla sitä.

1 comment:

Jokke said...

Kiva että lopulta onnistui noin hienosti.