Sunday, December 2, 2012

Pikkutytön neulemekko

Tämä mekko tuli valmiiksi jo yli kuukausi sitten. Toimitin mekon perille ja pienen itkupotkuraivarin jälkeen mekkoa sovitettiin. No olihan se tyttö kasvanut jo niin paljon että mekko oli liian lyhyt. Neuloin siis helman uudelleen ja kiinnitin jo olemassa olevaan mekkoon.

 Helman alaosan kiinnitin perinteisesti käsin neulalla ja langalla. Ja pitihän sen langan olla sitten 10 senttiä liian lyhyt että olisi saanut kerralla ommeltua. Kaikki jää lyhyeksi :)
 Mekosta jäi juuri sen verran lankaa että sain lisäosan alalaitaan raidan mekonvärisellä langalla tehtyä.
Mekon ohje on Dropsin ohje. Puikkoina oli yhtä kokoa pienemmät puikot koska käsialani on löysempää ja koko oli 3/4 vuotiaalle ja mekko on tehty vajaa kolmivuotiaalle. Lanka on ohjeenmukainen Karisma, väri vaalea vanharoosa (40).

Friday, November 30, 2012

Ovikranssi

Meillä on aikasemmin ollut ovessa vanhan asukkaan jättämä ovikranssi talvisin. Nyt siitä alkoi maali jo varista niin pahasti että heitin menemään. Tarvikkeet uuteen ostin jo kuukausi sitten, mutta inspiraatio ei oikeen ollut kohdallaan. Novitan sivuilta tuli nyt selattua kuvat Novitan Joululiitteestä ja siellähän oli vaikka kuinka paljon vanhoja ohjeita jotka löytyy minunkin lehdistä. Ja ne tulkuthan sieltä pomppasi silmään. Kaivoin Talvi2009-lehden esiin ja Hahtuvaiset laatikosta. Tämmöistä kädenjälkeä syntyi.




Lapsen lapaset ja kaulahuivi

Kummiplikka toivo lapasia ja kaulahuivia talvea varten ja ajoitushan oli ihan nappi. Tänään on mennyt paketti perille.


Lanka on seiskaveikan raita ja puikot 3,5. Ohje on Novitan perusohje lapasille ja kaulahuivi on 2o2n 24:llä silmukalla. Tähän meni sopivasti yksi keränjämä. Lapasissa en raitoja turhaan tasaillut, meno on kuitenkin niin kova että voi raidat olla vähän vinksinvonksin. Toiveena oli myös tupsut kaulahuiviin mutta kun kummitustyttö tulee ensi viikolla kylään, askarrellaan tupsut yhdessä.

Saturday, November 24, 2012

Vessan uusi ilme

Kaakelimaali. Tähän asuntoon muutettaessa vuonna 2010, vessa näytti tältä:

Kaikki muu alkuperäisessä asussaan, vuodelta 1986, paitsi vessan pönttö oli vaihdettu vähän ennen meidän muuttoa. Nuo kaakelit tossa oli aivan jotain karseeta ja ratkasuksi halusin kaakelimaalin. Ja mielellään tumman värin, joten valitsin graffitinharmaan. Samassa yhteydessä laitettiin uusi lavuaari, allaskaappi ja taso.

Maalauksen jälkeen vessa näytti tältä:

Kaakelimaalin idea on maalata haluttu alue maalilla ja saumakohdat vedetään valkoisella maalikynällä. Ennen maalaamista en kuitenkan tiennyt että kynällä tulee niin epätasaista jälkeä. Tai siis että piirtäjän käsi on niin epävakaa. Joten saumat näyttää siltä kuin ne olisi maalattu humalassa :) Velipoika tossa väläytti että vatupassi olis ollu oiva apu mutta hyvä sitä on näin parin vuoden päästä huudella. Tässä kuvassa näkyy myös katon väri, ja siihenkin tulee muutos.

Eli nyt vedettiin kattoon valkoinen maali ja graffitinharmaa alue maalattiin myös valkoisella kaakelimaalille (Ronseal). Tässä lopputulos:

Ja tässä vielä yksi ostos käsityömessuilta, saippua.

Friday, November 23, 2012

Villasukat

Tässä ihan perusvillasukat Karnaluksista ostetuista langoista. Ohje on vyötteestä jonka jo hävitin ja lankaa kului vajaa 100 g. Puikot olivat 4 ja lanka oli jokin Linien sukkalanka. Tässä langassa houkutteli retrovärit ja halusin kokeilla jotain muutakin kuin seiskaveikkaa sukkiin.

Ja vihdoin löytyi kameran piuhakin niin saa kuvia koneelle.

Tuesday, October 30, 2012

Problem solved

Ongelma: rumat taulukoukut ja huono ripustussysteemi ikean valokuvakehyksissä.
Ratkaisu: satiininauha.


Näin pääsivät siis isovanhempien kuvat seinälle.

Friday, October 26, 2012

Uudet verhot

Olin jo pitkään miettinyt uusien verhojen tekoa. Ongelmana on ollut ompelukone. Oma koneeni on aika surkea ja olenkin lainaillut porukoiden konetta. Mutta kun sitä ei nyt aina kehtaa itelleen pantata. Eilen noudin postista siis aikaisen joululahjan (kiitos äippä): uuden Singerin :D Verhokankaan olin ostanut jo viime viikolla ja odottelin siis vain konetta että voisin surrutella verhot kuntoon. Tässä lopputulos.


Thursday, October 25, 2012

Settlers of Catan

Tämä lautapeli on tehty ajat sitten kun asuimme Englannissa. Millään ei raaskittu ostaa kaupasta valmista peliä kun se oli jo kaveriporukan kanssa porukalla ostettu. Mutta sehän oli silloin Suomessa. Askartelukaupassa rupesimme miettimään mitä peliin tarvitaan ja tehtiin peli sitten siitä mitä löytyi. Käytössä oli ainakin pahvia, valkoista askartelumassaa, vesivärit, kontaktimuovi ja softista. Ja tällainenhan siitä syntyi.






Ja loppuun vielä yksi syntymäpäiväkortti. Odottelin että saisin kuvan tämän kortinsaajan lahjasta, mutta eipä ole kuulunut. Joten voipi olla että niitä vaaleanpunaisia polvisukkia ette tule näkemään. Tein ne samalla ohjeella kuin omat vihreät polvisukat kesällä. Se vaaleanpuna-valko-ruskea-raitaisen seiskaveikan ja luonnonvalkoisen veikan yhdistelmä vain oli todella nätti. Olivat samalla yksi kyjyistä, ja jää näin nyt sitten raportoimatta.

Wednesday, October 17, 2012

Onpas viime kerrasta aikaa!

Melkein 2 kuukautta! Huh. Aika on mennyt kuin siivillä ja mitään en oo saanu aikaseks :) Tai no jotain. Ja muutama työ on viimeistelyä vaille valmis. Niin ja muutamasta valmiista odotan vielä kuvia.

Syksyhän vaatii vähän väriterapiia joten tässä pari kuvaa alkuun. OStin eri värisiä huopapalloja ja ompelin ne yhteen.




Ja seuraavaan kirjotuskertaan tuskin kuluu kahta kuukautta.

Monday, August 27, 2012

Sienimetsän saalis

Oi niin herkullisen näköisiä... ja makuisia...







Nämä eivät ole metsän asukkeja vaan kaverin mökin piha-asukkeja. Samalla sain lehtiä suolakurkkuja varten. Nam!



Saturday, August 25, 2012

Pipo ja tiskirätti

Innostuin Dropsin uuden malliston Nepal-piposta. Pipo itsessään valmistui päivässä mutta nappien etsimiseen meni 2 viikkoa. Lankana ohjeen mukainen Nepal ja puikot taisivat olla 3,5 ja 4,5. Tämä istuu päähän sopivasti joten tulee varmasti paljon käytettyä. Lisäksi tein käsipyyhkeen keittiöön. Lanka on joku alekorin ekopuuvilla ja rättiin meni koko kerä.

Nämä molemmat olivat Kyjy2012-töitä. Voi olla että tällä kertaa onnistunkin haasteessa :)





Tuesday, August 21, 2012

Ihanuuksia postista ja metsästä

Perjantaina tuli postilta lappu että siellä odottaa minua paketti. Kyllä hetki meni ennen ku hiffasin mistä oli kyse. Matonkude blogissaan laittoi hyvän kiertämään toukokuussa ja minähän lähdin mukaan. Hetki vierähti kunnes sain paketin (siksi en sitä meinannut muistaakkaan). Mutta mitäpä se haittaa, mihin tässä olisi kiire, valmiissa maailmassa :) Laitan postauksen tästä tempauksesta parin viikon sisään ja lupaudun siis kolmelle nopeimmalle halukkaalle jotakin itse omin käsin väsäämään. Tästä siis tarkemmin tuonnempana. Mutta siis itse pakettiin. Eilen sen kiikutin kotiin ja saman tein piti kimppuun käydä. Sieltä löytyi vallan ihana kassi. Iso jotta mahtuu kaikki kutimetkin mukaan :) Lisäksi makeaa mahan täydeltä ja kerä Ticoticoa. Sukat siis jossain vaiheessa puikoille. Suurkiitos Matonkuteelle! Kassi tuli heti käyttöön. Hyvää siis kannatti odottaa!






Toinen ihanuus tulee metsästä, nimittäin MUSTIKKA! Todellista herkkua ja perusta aamun herkkusmoothielle. Porin suunnalla koitettiin näitä herkkuja metsästää mutta joku pirulainen oli vienyt kaikki mustikat ja puolukanraakileetkin varvuistaan. Kolmas kerta toden sanoo ja niin me sitten näitä herkkuja löysimme. Juuri sopiva määrä talven tarpeisiin.



Thursday, August 16, 2012

Väriä talveen

Vaikkei olekaan kovin ajankohtaista niin pitihän sitä kyjyyn ujuttaa yhdet huovutetut lapaset. Lankana on Puro ja väri on Ilo. Menekki oli vähän vajaa kolme kerää eli n. 130g. Puikot olivat ohjeen mukaiset kasit. Pesuohjelmana oli 40 asteen pitkä pesu ja linkous 1600 kierrosta. Sama millä olen ennen tehnyt lapaset huopasesta. Ennen en ole huovutustöitä tehnyt purolla ja sen huomasin että huopuu pienemmäksi kuin huopanen. Johtunee langan paksuudesta. Eli jonkun verran sai venytellä koneesta otettuani. Toinen peukalo oli lisäksi huopunut osittain umpeen mutta sen sai helposti auki sukkapuikolla. Ohjeessa oli löpinät siitä miten saa raidat kohdennettua. Mulle se tuommoinen ei sovi. Raidat voi olla siellä missä tykkää :)


Wednesday, August 15, 2012

Erilaiset villasukat

Tässäpä hieman eri tavalla tehdyt villasukat. Neulomissuunta on jalkapohjasta jalkapöydän yli takaisin jalkapohjaan. Tähän oli oiva tilaisuus kokeilla seiskaveikan uutta raitalankaa. Tämä väri on kyllä ihan lemppareitani. Harmi että on aikas tyyristä tehdä mitään isompaa. Näihin sukkiin kului lankaa vähän päälle 100 grammaa ja puikkoina käytin 3,5mm. Mitään en ohjeesta muuttanut vaan tein täysin ohjeen mukaan. Ja oikein sopivat tuli. Niin ja ohje on siis Dropsin syysmallistosta. Tämä on yksi Kyjy-töistäni. Kyjyn tilanne on 20 aloitettua ja 8 valmista.


Monday, August 6, 2012

Prinsessan teeastiasto

Tällaisen sain aikaiseksi kummiplikalle. Tämä on taas yksi kyjytyö. Lanka on Sachenmayerin Cataniaa ja koukku 3,5. Ohje on Suuren käsityölehden prinsessa-liitteestä. Tarkoitus olisi saada tehtyä vielä yksi kuppi ja tassi lisää että voi pyytää vieraita teekutsuille :)




Sunday, July 29, 2012

Tallinnan tuliaisia

Tehtiin kaverin kanssa tommonen ex-tempore reissu Tallinnaan. Mukaan tarttui yllätysyllätys kerä lankaa. Ja kukkasia, oli kimput niin halpoja ettei voinut olla ostamatta.

Tämän kerän hain Sadamarketista toisesta kerroksesta. Paino 350g ja hinta 12€. Ei mielestäni paha. Tästä ajattelin joskus tehdä revontulen. Jotenkin olen nyt ihastunut tuohon vihreän ja keltaisen yhdistelmään. Ja on vain plussaa että joukosta löytyy hieman värikästä oranssia.
 Tämän kimpun ostin vanhankaupungin rajalla sijaitsevalta "kukkatorilta". Tämän kimpun hinta oli 8€. Lilja on ehdoton lempparikukkani ja reissusta kotiin tullessa oli muutama omakin lilja auennut.
Lisäksi ostin gerberoita, euron kappale.
Ja tässä vielä muutama kuva omista liljoistani.

 Jonkin sortin unikkoa.
 Kaliforniantuliunikko aukeamassa.