Monday, January 30, 2012

UWA #4

Nyt on Uwa numero 4 valmis. Tämä taitaa olla neljäs valmistunut Uwa. Mielestäni ihan hyvin lähtenyt käyntiin tämä uurastus. Kylläkin kaikki suurimmat työt on vasta alkumetreillä. Onneksi siskon lapaset on pöllöjen kiinnitystä vaille valmiit ja sen saan hoidettua viikonloppuna. Myöskin pitsipipo kaipailee rinnalleen tiskirättiä. Muissa töissä ollaankin sitten tosiaan aika alkuvaiheessa. Hiljaa hyvä tulee :)

Sunday, January 29, 2012

Villasukanpari

Viime kuussa tein seiskaveikasta raidalliset villasukat veljelle, mutta ne oli tehty eri keristä (eri erää). Nyt on sitten molemmista keristä tehty yhdet sukat lisää, joten saman kerän sukat pääsevät yhteen. Taitaa mennä toinen pari isälle kun näytti olevan nykyisissä villiksissä aikas monta reikää. Niin ja samalla nämä ovat UWA #11.

Näissä menee raidatki väärin päin.
Sukat roikkuvat isän tuunaamassa tuikkutelineessä.

Saturday, January 28, 2012

Iceflowers

Vihdoin sain kameran takasin. Mies oli pari viikkoa työmatkalla ja siksi täällä on ollu hiljaiseloa. Mutta vihdoin on jotain kuvia laittaa.

Naapuri näytti mulle lehdestä kivan idean miten vedestä jäädyttämällä saa kivoja koristeita pihalle. Uudessa piha-lehdessä sitten näin miten oli ruusut laitettu koriin pihalle ja kuulemma siihen jäätyvät. Mä sitten ajattelin yhdistää nää kaks idea :)

Tässä siis jo hetken pihalla olleita.


Ja nämä ovat nyt pihalla odottamassa pakkasen puraisua.Tulppaanit on jo monta päivää maljakossa seisseitä. Eli ei tarvi ihan tuoreita käyttää. Muotti on Ikean jääpalamuotti. Naapuri oli tehnyt sydämen malliseen kakkuvuokaan jäisen sydämen ja mielestäni siitä tuli tosi kaunis. Joten kaikki vain askartelemaan omaan pihaan pieniä koristeita. Laittakaa vaikka linkkiä blogiinne jos olette kuvia laittaneet tuotoksistanne.

Aurinkoisia pakkaspäiviä kaikille!

Monday, January 16, 2012

Arvontaa

Ei mulla mutta täällä: http://heffishandarbetar.blogspot.com/2012/01/arvonta.html

Ehkä mäkin joskus saan tällaista aikaan :)

Saturday, January 14, 2012

Sapettaa!!!!

Nyt ottaa pannuun! Uwa-työ #3. Takakappale. Ohjeessa lukee: " Kun olet neulonut piirroksen M.1A loppuun, neulo mallineuletta piirroksen M.1B mukaisesti 2 mallikertaa. Neulo sitten mallineuletta piirroksen M.1C mukaisesti lopulliseen mittaan asti."

Ja tämän jälkeen kehotetaan tarkistamaan neuletiheys. Ja niinhän minä tein, tällä hetkellä 25cm valmiina. Ajattelin että mitäs tässä jatkossa lukee. No siinähän lukee: "Kun työn pituus on 7 cm, lisää kumpaankin reunaan 1 s...." Aaaaargh!

Että nyt jää sitten ne lisäykset tekemättä, en varmaan pura 20 senttiä. Lisäyksiä oli "onneksi" vain 3 per puoli. Keksin nyt jotain muuta. Pitää joka tapauksesssa purkaa 5cm kun pitää 20 sentin kohdalla tehdä kavennukset hihoille. Tämä työ meni karenssiin ainakin viikoksi. Vai onko ideoita?

Thursday, January 12, 2012

Uwa #10 valmis

Tämä oli nopea tehdä. Ja mielestäni ihan kiva tuli. Tämä oli siskon toivomuslistalla. Lankana on Kelo ja malli on oma sovellus. Mallikuvio on Neulojan käsikirjasta nimeltään Toimikasraidat. Yhden raidoista tein valkoisella Kelolla. Ei ehkä siistein mutta eihän sitä tossa pipossa niin huomaa.

Inventaario

Eli nyt on langat punnittu näin alkuvuodesta niin pysyy vähän kartalla, että minkä verran sitä saa kulutettua/ostettua. Miehen mukaan näihin kahteen laatikkoon mun pitäis kaikki langat saada, joten nyt täytyy kuluttaa että voi taas ostaa. Lankaa on nyt siis 2x55 litraa (+ uwat puikoilla), eli 13,95kg (tässä uwat mukana)! Ihan sikana paljon enemmän ku mitä luulin. Tiedän ettei tää joistaki tunnu miltään, mutta...

Kai multa jostain löytyy joku kätkö vielä lisää. Aika monesta paikkaa ympäri kämppää nämäkin tuli haalittua. Positiivista on se että löyty pari hukassa ollutta lankakerää.

Tässä vielä kevään odottajille piristystä. Metallivati on Aallon ja sain sen pomolta joululahjaksi, tykkään!

Monday, January 9, 2012

Uwailua ja muuta

Huhhuh. Nyt on vasemman kämmenen nivelet kipeenä. Oma vika. Oltiin viikonloppuna Poris käymässä ja mitä mä teen, neulon. Paljon. Mulla siis asuu vanhemmat Porissa ja sinne tulee aina sillon tällön ajeltua. Yleensä sinne tulee myös veli perheineen ja mukana heillä on meidän kummiplikka Fanny. Neiti oli mua viikonloppuna auttamassa näissä lankahommissa. Hienosti sujuu jo. Kulkee ympäri kämppää mittanauha kädessä ja kysyy: "Mitä tässä lukee?".


Monta Uwaakin sain alotettua, mut mitään ei oikeen tullu valmiiks. Tai sain tehtyä systerille lapaset, joihin piti tulla pöllö (Uwa #2). Musta pohja ja fuksialla pöllö, mut mun aivot ei vaan osannu hahmottaa sitä miten ne olis pitäny tehdä ni tein sit vaan mustat lapaset ja myöhemmin lisätään pöllö aplikaationa päälle. En viittiny ottaa vielä niistä kuvaa. Sitte vasta ku ovat valmiit ja seuraavan kerran Porissa käydään. Mutta sopivasti meni käyttöön ku tuli noi pakkasetki. Toinen valmistunu työ oli myös systerille. Pitsipipon sain valmiiksi. Se vaan painaa ehkä 15g vaikka työn piti painaa vähintään 50g. Enempää en kyllä pitsipipoja tee joten taidan tehdä kylkeen tiskirättejä. Tai sitten jätän pitsipipon pois ja teen toisen pipon kelosta (tämän tilasi myös siskoni). Tammikuuhan tässä on aikaa rukata tota listaa ja sit on pakko tehä ne mitä on päättäny. Tähän sisko ei suostunut malliksi mutta onneksi löytyi vapaaehtoinen.

Lisäksi olen jo aikasemmin tehnyt veljen vaimolle tennarisukat mutta nauhat on jäänyt uupumaan. Nyt on nekin valmiit.

Tänään oltiin kattomassa vielä Helsinki Luxia. Ihan kivasti on kaupunkia valaistu. Tänään olikin vika päivä käydä näitä kattomassa. Vähän meinas tulla kylmä :)

Wednesday, January 4, 2012

UWA #1 Pipo

Nyt on vihdoin ensimmäinen Uwa valmis. Ja vasen kämmen jumissa. Pipolla alkoikin jo olemaan kiire ku ovat pakkasta luvanneet, joskus. Tästä langasta tein lapaset joku aika sitten ja nekin oon jo hukannu. Et jos joku on nähny ni ilmottele, kuva löytyy jostain päin mun blogia :)

Tässä kuitenkin Memu ja mun uus pipo.

Monday, January 2, 2012

Hyvää alkanutta vuotta 2012!

Nyt alkoi uusi vuosi ja uudet kujeet :) Eli Uwalla alotetaan. Pari työtä on jo puikoilla. Tammikuu siis on aikaa työt aloittaa. Veikkaan että tässä käy niin että alkuun innolla alotetaan, kaikki työt varmaan viikon sisään on puikoilla. Tammikuu ja helmikuu tulee tehtyä ahkerasti töitä (toivon että tässä ajassa tulee valmiiksi työ numero 4, neule), sitten alkaa työtahti hiipumaan ja huhtikuun lopussa tajuan että nyt tuli kiire! Kaikki työni olen listannut oikeassa reunassa olevaan listaan ja nimeä klikkaamalla pääsee katsomaan että minkä näkösiä tekeleitä sitä on tulossa ja ohjeet niihin. Nimen ja työssä käytetyn langan lisäksi olen listannut aloituspäivän ja sitten olis tarkotus listata myös valmistumispäivä. Ja kuvia tietty tulee kun jotakin valmistuu.

Toivottavasti kerkee tekemään muitakin herätetöitä, ettei aika kokonaan mene näihin. Keväällä kun olis kiva alottaa jotain kesähepenettä. Mutta kesä sikseen! Nyt on lunta myös Helsingissä :)