Sunday, July 29, 2012

Tallinnan tuliaisia

Tehtiin kaverin kanssa tommonen ex-tempore reissu Tallinnaan. Mukaan tarttui yllätysyllätys kerä lankaa. Ja kukkasia, oli kimput niin halpoja ettei voinut olla ostamatta.

Tämän kerän hain Sadamarketista toisesta kerroksesta. Paino 350g ja hinta 12€. Ei mielestäni paha. Tästä ajattelin joskus tehdä revontulen. Jotenkin olen nyt ihastunut tuohon vihreän ja keltaisen yhdistelmään. Ja on vain plussaa että joukosta löytyy hieman värikästä oranssia.
 Tämän kimpun ostin vanhankaupungin rajalla sijaitsevalta "kukkatorilta". Tämän kimpun hinta oli 8€. Lilja on ehdoton lempparikukkani ja reissusta kotiin tullessa oli muutama omakin lilja auennut.
Lisäksi ostin gerberoita, euron kappale.
Ja tässä vielä muutama kuva omista liljoistani.

 Jonkin sortin unikkoa.
 Kaliforniantuliunikko aukeamassa.



Saturday, July 28, 2012

Bandana Cowl

Jo toinen tällainen. Jotenkin tämä on tosi kiva malli. Toimii käytännössä ja kivan simppelin näköinen. Aikaisempihan oli tehty Isoveljestä. Tällä kertaa käyttötarkoitus ei ole välttämättä lämmittää talvella vaan nyt kesällä. Tämä kauluri tulee nimittäin siskolleni moottoripyöräilyyn. Suojaa vähän tuulelta ja estää ajotakin hiertämistä leukaan. Lankana tässä on Dropsin Paris. Malli siis sama Bandana Cowl. Aikaa tämän tekemiseen meni noin 5 tuntia.



Sitten vielä hieman kukkaloistoa pihalta. Tällä hetkellä kukkii erilaiset unikot ja tomaatista sekä paprikasta on odotettavissa satoa.






Ja tämä hilppa on aivan ihanaa! Tätä täytyy kylvää ensi kesänäkin.

Wednesday, July 25, 2012

Matonkuteen virkkausta

Vessa kaipasi kipeästi sisustamista, joten koukku käteen. 2 kiloa matonkudetta olen ostanut jo ajat sitten, vasta nyt sain kuitenkin innon siitä jotain tehdä. Koskaan ennen en ole matonkuteesta mitään tehny joten yllätti tuo työn raskaus. Siis että kävi aika paljon käsiin tuo virkkaaminen. Otekin oli ihan muuta kun normivirkkaamisessa. Koukku kouraan ja kude koukulle :)

 Nuo lasipurkit ostin viikko sitten Porin Sinooperi Homestoresta. Tuossa toisessa oli jo kynttilät valmiiksi purkissa.

Friday, July 20, 2012

Raitapolvisukat

Valmis kyjy. Ei kovinkaan ajankohtainen mutta valmis. Malli on tämän kevään Novitasta, lankana on Snyltä saatu 7 veikka raita ja lankavarastosta löytynyt yksvärine 7 veikka. Eli tässä totetutui kyjyn tavote käyttää vanhaa varastoa. Näissä sukissa on kiva se että mahtuu vähän isompaankin pohkeeseen. Pohkeen kavennuksissa piti vähän soveltaa ettei pystyraidat häviä välissä, niin kuin olis käyny jos olis tehny täysin ohjeen mukaan.




Wednesday, July 11, 2012

Valmis Kyjy

Vihdoin on jotain valmista kyjyn saralla. Eli Stockholm-Helsinki-huivi. Ohje on ravelrystä ja lankana laatikosta löytynyt Isoveli. Kuvassa värit on taas jotenkin ihan päin mäntyä. Vihreä on oikeasti "vihreämpää" ja fuksia ei nyt sentään ihan hohda noin neonina. Tämä huivi oli helppo ja ihan mukava tehdä. En oo varma olisko pitänyt tehdä siitä vielä hieman pidempi mutta eiköhän se talvitakin kanssa asetu sopivasti.
Vielä on lomaa päälle viikon verran jäljellä joten se meneekin kivasti kyjyjä tehdessä.
Tässäpä vielä etupihan köynnösruusu.



Monday, July 9, 2012

Terassivalot

Vihdoin saatiin terassille valot. Näitä on jo viime kesästä mietitty ja nyt oli oiva tilaisuus kun velipoika tuli kyläilemään. Tämmöisiin pienempiin päädyttiin ja niitä laitettiin terassin reunaan yhteensä 12 kappaletta.

 Ja tässäpä vielä kaikkien kauhuksi elämänlankaa. Tämä kylläkin kasvaa terassilla ruukussa ja on vähän näyttävämpi keisarinelämänlanka.

Thursday, July 5, 2012

Lomailua

Tässäpä syy blogini hiljaisuuteen: loma! Viikko Italian Bellanossa.


Ja vaikka on reissussa aina kivaa niin on se kiva tulla takaisin kotiin. Varsinkin kun puutarha tervehtii näillä: 




Pionit ovat aivan valtavia. Jos vähänkin sataa, meinaa mennä varsi poikki kun kukka painaa niin paljon. Luumupuu tekee ensimmäisiä hedelmiään ikinä. Saa nähdä ovatko syömäkelpoisia. Ja mansikoita on tulossa. Tulisi enemmänkin jos räksät eivät olis kerenneet ensin. Nyt on verkko päällä suojana :)