Wednesday, November 23, 2011

Messuilua

Viikonloppuna oltiin kaverin kanssa Suomen Kädentaitomessuilla Tampereella. Jo pelkästään parkkipaikan löytäminen oli vaikeaa. Porukkaa oli ihan sikana. Enpä tiennyt että nämä messut on näin suositut :) Aloitimme kiertelyn D-hallista jossa oli koru- ja kivimessut. Ystäväni harrastaa korujen tekoa joten löysimme muutamia kivoja juttuja jo heti alkuun täältä. Sitten siirryimme C-halliin, ja siellä vasta porukkaa olikin. Joillekin ständeille oli ihan turha edes yrittää. Siksi esimerkiksi missasin kokonaan Novitan ständin. En kyllä ostanut koko messuilta lankaa yhtäkään kerää. Lankoja tuli kyllä hiplailtua :)

Jostain syystä mulle iskee messunuukuus aina kun olisi jotain kivaa tarjolla paljon. Ehkä se on toisaalta ihan hyvä. Tosiaan korupuolelta tuli tehtyä muutamia pieniä hankintoja. Lisäksi ostin paperilehtiön, kaksipuoleista teippiä ja ääriviivatarroja. Lehtiö riittääkin sitten toooosi pitkälle.


Lisäksi saatiin aikaiseksikin jotain viikonloppuna kun oltiin ystävällä kylässä koko viikonloppu. Mä tein kaverille villasukat ja kaveri teki mulle parit aivan ihanat korvakorut. Ensimmäisissä ei ole koukkuja kun ne loppuivat meiltä kesken. Täällä kotona niitä oli mutta en osannut niitä lisätä.
Ja nämä kaveri teki itselleen suurena chilin ystävänä :)

No comments: