Friday, November 30, 2012

Ovikranssi

Meillä on aikasemmin ollut ovessa vanhan asukkaan jättämä ovikranssi talvisin. Nyt siitä alkoi maali jo varista niin pahasti että heitin menemään. Tarvikkeet uuteen ostin jo kuukausi sitten, mutta inspiraatio ei oikeen ollut kohdallaan. Novitan sivuilta tuli nyt selattua kuvat Novitan Joululiitteestä ja siellähän oli vaikka kuinka paljon vanhoja ohjeita jotka löytyy minunkin lehdistä. Ja ne tulkuthan sieltä pomppasi silmään. Kaivoin Talvi2009-lehden esiin ja Hahtuvaiset laatikosta. Tämmöistä kädenjälkeä syntyi.




Lapsen lapaset ja kaulahuivi

Kummiplikka toivo lapasia ja kaulahuivia talvea varten ja ajoitushan oli ihan nappi. Tänään on mennyt paketti perille.


Lanka on seiskaveikan raita ja puikot 3,5. Ohje on Novitan perusohje lapasille ja kaulahuivi on 2o2n 24:llä silmukalla. Tähän meni sopivasti yksi keränjämä. Lapasissa en raitoja turhaan tasaillut, meno on kuitenkin niin kova että voi raidat olla vähän vinksinvonksin. Toiveena oli myös tupsut kaulahuiviin mutta kun kummitustyttö tulee ensi viikolla kylään, askarrellaan tupsut yhdessä.

Saturday, November 24, 2012

Vessan uusi ilme

Kaakelimaali. Tähän asuntoon muutettaessa vuonna 2010, vessa näytti tältä:

Kaikki muu alkuperäisessä asussaan, vuodelta 1986, paitsi vessan pönttö oli vaihdettu vähän ennen meidän muuttoa. Nuo kaakelit tossa oli aivan jotain karseeta ja ratkasuksi halusin kaakelimaalin. Ja mielellään tumman värin, joten valitsin graffitinharmaan. Samassa yhteydessä laitettiin uusi lavuaari, allaskaappi ja taso.

Maalauksen jälkeen vessa näytti tältä:

Kaakelimaalin idea on maalata haluttu alue maalilla ja saumakohdat vedetään valkoisella maalikynällä. Ennen maalaamista en kuitenkan tiennyt että kynällä tulee niin epätasaista jälkeä. Tai siis että piirtäjän käsi on niin epävakaa. Joten saumat näyttää siltä kuin ne olisi maalattu humalassa :) Velipoika tossa väläytti että vatupassi olis ollu oiva apu mutta hyvä sitä on näin parin vuoden päästä huudella. Tässä kuvassa näkyy myös katon väri, ja siihenkin tulee muutos.

Eli nyt vedettiin kattoon valkoinen maali ja graffitinharmaa alue maalattiin myös valkoisella kaakelimaalille (Ronseal). Tässä lopputulos:

Ja tässä vielä yksi ostos käsityömessuilta, saippua.

Friday, November 23, 2012

Villasukat

Tässä ihan perusvillasukat Karnaluksista ostetuista langoista. Ohje on vyötteestä jonka jo hävitin ja lankaa kului vajaa 100 g. Puikot olivat 4 ja lanka oli jokin Linien sukkalanka. Tässä langassa houkutteli retrovärit ja halusin kokeilla jotain muutakin kuin seiskaveikkaa sukkiin.

Ja vihdoin löytyi kameran piuhakin niin saa kuvia koneelle.