Wednesday, March 28, 2012

Keväisiä istutuksia

Nyt oli aika aloittaa istutuskausi. Eli narsissit pääsi etupihan ruukkuihin. Alkoi kanervat olemaan jo niin harmaan näkösiä että oli aika tuoda kevättä itselle ja naapureille. Etualalle jätin viime syksynä istuttamani hopealangan kun näytti vielä olevan ihan hyvän näköinen. Oliko hengissä, sitä en tiedä.
Tänään sai myös flamingonkukka ja kultaköynnös uudet mullat ruukkuihinsa.

Aurinkoista kevättä kaikille :)

Monday, March 26, 2012

UWA #5

Nyt oli tarvetta tiskirätille ja vihdoin sekin valmistui. Kuviona on pidennetty hemineule ja mielestäni tästä tuli ihan kiva. Tästä piti tulla neliön mallinen mutta jostain kumman syystä valmistunut rätti olikin salmiakkikuvion muotoinen. Mutta mitä väliä, pääasia että lika lähtee. Lanka on puuvillalankaa. Tämä työ siis täydentää pitsipipon joka jäi painossa alle 50 gramman.

Kuvassa on myös tällä hetkellä lukemani kirja. Tän opuksen lukemisella ei onneksi ole kova kiire kun se on lainattu työkaverin omasta "kirjastosta", ei siis palautusaikoja :)

Thursday, March 22, 2012

Maaliskuun SNY

Nyt täytyy ensimmäiseksi kiittää SNYtä. Mitä ihania päivän piristyksiä olenkaan saanut. Varsinaisen paketin sain pari viikkoa sitten ja se sisälsi aivan ihanan lehden. Nimittäin neulottuja amigurumeja. Sieltä löytyi jo useampi jonka aion tehdä :) Ja sitten synttäripäivänmuistaminen. Päivä oli kivan rento ja illalla kun tulin töistä, odotti minua iso kuori jossa oli 2 lehteä! Aivan ihana oli lopettaa päivä lehtien selailuun ennen nukkumaan menoa. Sieltäkin löytyi kivaa tekemistä. Mistähän mä revin ton kaiken ajan näihin :D Molemmissa oli mukana myäs herkkuja mutta ne on syöty jo... Tällaisia siis tuli:


Sitten oon pihaakin suunnitellut. Sulais nyt vaan noi lumet, aika paljon sitä on kuitenkin tullut joten eihän se päivässä sula. Nyt kun on kasvivalinnat jo aika kohdillaan niin pitihän sitä vähän siemeniä hamstrata. Vielä pitäisi miettiä kasvimaata mutta sen ajattelin tehdä vasta kun maa näkyy niin nään kuinka isoksi sen voi laajentaa. Ennen meillä on jäänyt terassin ja kasvimaan väliin tyhmä kaistale johon ei edes ruohonleikkuri ole mahtunut niin laajennan kasvimaata sen verra. Ja kokeiluun tulee nyt toi vesimeloni, saa nähä...

Ja nyt taas kun tuli vuosirengas lisää niin töihin piti leipoa. Tällä kertaa en halunnut mitään makeaa sokerimössökakkua joten tein sitruunapiirakan. Tuli kyllä kivan raikasta. Ja oli helppo tehdä.

Ehkä jossain välissä saan valmiiksi jotain käsitöitäkin, nyt on ollut taas neulominen vähän jäissä. Miten mahtaa UWAn käydä...

Thursday, March 8, 2012

Lusmuilua ja sairastelua

Mitään en oo saanu valmiiks. En sitten yhtään mitään. Ja nyt sitten tulin vielä kipeeks. Oon ihmetelly ku porukka kirjottelee blogiin että on ollu kipeenä ja mitään ei oo tehny. Ajattelin että kipeenähän sitä on kiva istuskella sohvalla ja neuloa, noooot! Kun kuumetta pukkaa ni sitä ei haluu ku vaan makoilla.

Olin mukana taikapallovaihdossa. Omani sain viime kuun lopulla. Odotin palloa niin paljon etten tajunnu kuvata sitä enne avaamist. Kiitoksia vain lähettäjälle, kaikki menee tarpeeseen, herkut on jo syöty, ja kun koko ajan niistää niin vaseliinikin on otettu käyttöön. Tälläistä sieltä löytyi :)


Tämä sairastelu harmittaa kovasti myös siksi että kaverilla on häät viikonloppuna. Ajattelin kyllä doupata itseni sen verran hyvin että sinne pääsen. Mutta. Mekon kaavat ja kankaat on leikattu, mutta näin puolikuntosena ei sitä kannata ruveta ompelemaan. Lopputulos olis kuitenkin osat väärässä järjestyksessä ja neula sormesta läpi. No onneksi näitä häitä on tulossa enemmänkin tässä keväällä, niin vielä kerkee ompelee.

Hyvää Naistenpäivää kaikille!!!!Tällaisen kaksivanaisen sain mieheltäni lahjaksi :D